Hyötyä helposti työmatkapyöräilystä
Työmatkapyöräilijä on monella tapaa arjen sankari: päästötön matkustaminen on ympäristöteko, mutta hyötyliikunta auttaa ihmistä tehokkaasti pitämään itsensä myös terveenä hyvinvoivana kelpo kansalaisena.
Kukin taittaa matkaa oman makunsa mukaan. Toiset ottavat fillaroinnin fiilistelyn kannalta ja takaavat aamureippailullaan loistavan avauksen työpäivälle. Ruuhka-aikoina kaupungeissa polkupyörä saattaa olla jopa vikkelämpi kulkupeli kuin auto tai joukkoliikenne.
Useimpia kiehtoo työmatkapyöräilyssä liikkumisen vapaus ja helppous. Pyöräilijä pääsee autoilijaan nähden vähällä, sillä kulkupeliä ei tarvitse sen enempää tankata kuin katsastaakaan.
Monipuolista kuntoliikuntaa
Joillekin tärkeintä työmatkapyöräilyssä on liikunta itsessään. Pyöräily on vastustamattoman tehokasta kuntoliikuntaa, sillä se pistää suuret lihakset töihin samalla kehittäen kestävyyskuntoa ja hapenottokykyä. Polkeminen ei myöskään rasita niveliä, joten se sopii erinomaisesti esimerkiksi ylipainoisille.
Jos työpaikalla on suihkumahdollisuus, työmatkalainen voi polkea aamutuimaankin kunnon hien pintaan. Toisaalta hikilenkin voi ajoittaa kotimatkallekin. Reittiä kannattaa vaihdella, ja välillä voi testata omaa vauhtikestävyyttäänkin repäisemällä lyhyitä vetoja kovalla vauhdilla.
Sykemittari on loistava apuväline. Se auttaa löytämään sopivan vauhdin ja rasitustason, ja samalla on helppo seurata oman kunnon kehittymistä. Ajotekniikkaan kannattaa kiinnittää huomiota. Polkeminen ei saisi olla alaspäin runttaamista, ja vaihteita kannattaa opetella käyttämään tehokkaasti.
Raitis ilma on suuri plussa työmatkapyöräilyssä etenkin niille, jotka joutuvat viettämään päivänsä toimistossa. Pyöräilystä saa mukavasti myös sosiaalista ajanvietettä. Porukassa pyöräillessä myös motivaatio pysyy korkealla.
Pyörä käyttötarkoituksen mukaan
Työmatkapyöräksi on monta vaihtoehtoa. Kevyellä hybridillä tai cyclocrossarilla on helppo polkea niin kaupungeissa kuin maanteilläkin. Jos työmatkana on pitkä pätkä hyväpintaista maantietä, mukavimmin matka taittuu oikealla maantiepyörällä.
Sähköavusteinen pyörä on kätevä ratkaisu työmatkapyöräilyyn: töihin mennessä ylämäet voi ottaa rennommin sähköavusteisesti, mutta kotiin palatessa kammenpyörityksestä saa ottaa kaiken irti.
Paljon polkevien kannattaa laajentaa varustekirjoaan, sillä lajitekstiilit auttavat saamaan harrastuksesta parhaan hyödyn irti. Esimerkiksi pyöräilyhousut tuovat ajomukavuutta ja hanskat pitävyyttä. Lasit suojaavat hyönteisiltä. Jäykkäpohjainen pyöräilykenkä hidastaa jalkojen väsymistä.
Kypärä kaveriksi liikenteeseen
Pukeutuessa tulisi miettiä, pyöräileekö hikeen asti vai kevyesti vauhtia säännöstellen. Vaatetuksen kyky siirtää kosteutta iholta on keskeistä myös pyöräillen liikuttaessa. Kuorivaatteen puolestaan on suojattava tarpeen tullen tuulelta ja sateelta. Esimerkiksi kevyet mikrokangasmateriaalit sopivat tarkoitukseen hyvin.
Työmatkapyöräilyä on helppo harrastaa myös ympärivuotisesti, kun valaisin ja heijastimet ovat kunnossa. Levyjarrut, lokasuojat ja nastarenkaat tuovat mukavuutta ja turvallisuutta talvipyöräilyyn.
Ilmastoitu, napakasti päähän istuva pyöräilykypärä on kuitenkin fillaristin tärkein kumppani tien päällä. Sitä ilman ei viitsi lähteä lyhyellekään matkalle.



